lauantai, 8. lokakuuta 2011

Tunnustustenjakogaala I

Koska olen tänään kurkistanut jo kolmeen mukavaan blogiin ja eilenkin ehdin vähän surffailla - ja koska en halua olla tympeä ämmä, joka ei osaa jakaa iloaan eteenpäin -, jaan nyt pois tämän uusimman blogitunnustuksen eli A Blog with Substance.

Ohjeet sanoivat, että tämä palkinto pitää jakaa kahdeksalle huomionarvoiselle blogille. Olen todella satunnainen blogimaailman surffaaja, mutta kuten jo aiemminkin olen kirjoittanut, hyviä blogeja on aivan tajuttoman paljon. Nämä kahdeksan nyt ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiotani viime aikoina.

1. Nasun asu
Moni ei uskoisi, mutta minäkin seuraan muotia. Seuraan minä. Ainakin tällaista muotia. Nasulla on tyyli kohdillaan ja hänen stailistaan tulee aina hyvälle tuulelle. Tyttärelläni muuten on body samaa kangasta, kuin mitä Nasulla on yllään 5.10. kuvassa haalarina. Hyvä Nasu! Ja hittoon heteronormatiivisuus!

2. Matka äitiyteen
Päivänkakkara pohtii äitiyteen liittyviä ajatuksia osin aika provosoivastikin. Mutta sehän on vain hyvä. Vaikkei samoilla linjoilla aina ollakaan, niin kyllä kaavoihin kangistuminen on pahasta ja ravistelu hyvästä. Ai niin, ja onnea! Nyt hän on sitten matkalla ihan oikeastikin.

3. Äiti Aurinkoinen
Moon Mammalla on aurinkoiset jutut, vaikka arki on varmasti myös rankkaa. Nyt selvisi sekin, miksi liinavaatearkkumme päällä makaa tusinoittain hylättyjä ja likaisia miesten sukkia. Mieheni varmaan uhraa ne öisin Sukkajumalalle.

4. Second thoughts
KAHDEN pienen lapsen äidin arkea. Käyttää sanaa vitutuskäyrä, joka on minusta niin mukavaa. Älkää ymmärtäkö minua väärin - positiivisuus EI ole minusta tai tästä bloggaajastakaan perseestä. On vain hyvä  saada se negatiivinenkin energia purettua.

5. Laterna Magica - musta teatteri
Ofelia kamppailee ansiokkaasti pienen lapsen melkein-yh:nä ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

6. Herra Downin perintöä
Kauniisti kirjoitettu äitiysblogi down-lapsen ja tämän keskossisaren äitinä olemisesta. Tuntuvat omat väsytykset, kiukutukset ja neuroosit aika pieniltä tämän äidin arjen rinnalla.

7. Oi mutsi mutsi
Täältä käyn kurkkimassa erityisesti kantoliinakamaa. Vaikken enää liinaa niin paljon käytäkään (kohta puolitoistavuotiaan rapaiset kengät ja liina on minusta ennemmin tuskallinen kuin toimiva yhdistelmä - any ideas, mutsi?), on kantoliina minusta kiva vaihtoehto ainaiselle kärryjen raahaamiselle ympäriinsä. Mutsin mainostama kukonaskelkantoliina oli niin komea, että voisin ostaa semmoisen vaikka ensi kesäksi ja harjoitella (paljasjalkaisen) tenavan selässäkantamista.:-)

8. Nollavaimo
Tätä ei varmaan pitäisi tehdä, mutta pakko jakaa tämä takaisin Nollavaimolle. Ennen häneltä saamaani palkintoa en ollut Nollavaimon sivuille eksynytkään, mutta nyt olen saanut jo useat hyvät naurut. Btw, otan oikeuden omiin käsiini ja jaan tämän tunnustuksen ilman eteenpäinjakovelvollisuutta - mutten tietenkään KIELLÄ jakamasta.

Lisää palkintoja seuraa, kun silmä ehtii seurata ja käsi kirjoittaa. Ja palkitut: Olkaapas hyvät ja säännöt lyhykäisyydessään: jaa eteenpäin 8 ansiokkaalle blogille, käy tiedottamassa palkinnosta tunnustuksensaajia ja kerro itsestäsi 8 sattumanvaraisesti valittua faktaa. Viel Spass!

11 kommenttia:

  1. Kiitos !

    Kyllä täälläkin on nauraa saanut kerran jos toisenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis! :) Elämähän se on yhtä kamppailua, taistelukentät vaan vaihtuu. :D :D

    VastaaPoista
  3. tattis!! ä mietin sulle ehdotuksia ;) tosin kaamos on vasta 4kk, joten rapaiset kengät eivät ole erikoisalaani...ekana tulee mieleen joku vyötärölle asetettava kenkäpussi :D minne ne kengät sisään. olis varmaan tosi hot...:D

    VastaaPoista
  4. Suurkiitokset! :)

    Ahaa, teoriani Sukkajumalasta vahvistuu entisestään - teilläkin siis.

    VastaaPoista
  5. No kiitoksia täältäkin!
    Ihan suorastaan järkytyin moisesta tunnustuksesta. Siis että joku muka kävisi oikeasti lukemassa, edes silloin tällöin, ja pitäisi nillitystäni vielä tunnustuksen arvoisena :-p
    Mutta kyllä tämä piristi tätä päivää, ohimosuoni pullistelee hetkellisesti vähemmän.

    VastaaPoista
  6. Kiitos myös minulta tunnustuksesta. Olen otettu sanoistasi.
    Olin ajatellut laittaa sinulle toisaalta saaneeni tunnustuksen, mutta taitaa olla vasten kirjoittamatonta sääntöä tämä bumerangina takaisin -ajattelu?????

    VastaaPoista
  7. Olkaatte hyvät koko kööri!:-)

    VastaaPoista
  8. WTF? OMG? Ja kaikki mahdolliset teinityyppiset nettilyhenteet? Siis millainen spedemäinen megaylläri täällä olikaan!!!? KII-TOS, oi armas Paska äiti. Kerrankin, olen sanaton.

    VastaaPoista
  9. Ooh, suurenmoisin kiitoksin! Voin kuvitella, ettei meillä aina maailmankuvat kohtaa, mutta eipä niiden tarvitsekaan. :) Blogisi on tosi viihdyttävä - varsinkin tuo tarhapostaus oli loistava.

    VastaaPoista
  10. Olepas hyvä, jatka samaan malliiin! Ja kiitos kiitoksista.:-)

    VastaaPoista